Viheralueiden suunnittelu

Viheralueet

 

Viheralueiksi kutsutaan pihojen ja taajamien tai taajamavyöhykkeiden alueita, joiden pääasiallisena tehtävänä on mahdollistaa erilaiset ulkoilu-, leikki- ja urheilutoiminnot. Viheralueet voidaan luokitella niiden hoito- ja muokkausasteen mukaan kolmeen ryhmään:

  1. rakennettuihin puistoihin
  2. maisemapeltoihin ja -niittyihin
  3. taajamametsiin

Rakennetut puistot ovat kaupunkirakenteen sisällä asutuksen keskellä ja niiden käyttäjämäärä on suuri. Tyypillistä on myös, että rakennettujen puistojen kasvillisuus on pääosin istutettua.

Maisemapellot ja -niityt sekä taajamametsät sijaitsevat usein rakennetun ympäristön reuna-alueilla. Ne ovat avoimia, mahdollisimman luonnontilaisia alueita. Ne palvelevat muun muassa virkistysalueina, mutta ovat myös tärkeitä ympäristön monimuotoisuuden säilymisen kannalta. Maisemapellot ja -niityt sekä taajamametsät ovat tärkeitä myös kulttuurimaiseman ylläpitäjinä ja taajamakuvan rikastajina.

Viheralueiden hoitoluokitus määritetään alueen käyttöä suunniteltaessa. Hoitoluokan valinta perustuu alueen luonnonominaisuuksiin, käyttötarkoitukseen ja rakentamisasteeseen sekä alueelle asetettuihin laatutavoitteisiin. Periaatteena on, että kaupungin keskustaa kohti siirryttäessä viheralueen rakentamisaste ja laatuvaatimukset kasvavat.

Hoitoluokan määrittely viheralueen suunnitteluvaiheessa vaikuttaa siihen, kuinka paljon työtä sen ylläpito myöhemmin vaatii. Voit lukea lisää viheralueiden hoitoluokista Helsingin kaupungin rakennusviraston verkkosivuilta. Kaupunkien verkkosivut tarjoavat tietoa puistosuunnittelusta ja puistoista omassa kaupungissa. Tietoa löytyy kirjoittamalla verkkoselaimen hakukenttään hakusanoiksi oman kaupungin nimi, esimerkiksi "Oulu", ja "puistot".

Viheralueet ovat julkisia, kaikille avoimia tiloja. Siten niiden suunnittelussa on otettava huomioon se, että ne toimivat turvallisina ja miellyttävinä yhteisinä olohuoneina erilaisille kaupunkilaisryhmille ja erilaisiin tarkoituksiin.

 

Puistosuunnittelu

 

Puistot sijoittuvat rakennettuun ympäristöön asutuksen lähituntumaan. Niitä suunnitellaan erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten historiallisiksi puistoiksi, urheilupuistoiksi, leikki- ja koirapuistoiksi.

Puistosuunnittelun tavoitteena on toiminnallisten ja kaupunkikuvallisten tekijöiden kokonaisuus, jonka avulla pyritään tuottamaan viihtyisiä ja kauniita viheralueita kaupunkiin.

Kaupunkilaisen näkökulmasta puiston ja muunlaisen viheralueen ero ei ole välttämättä suuri. Asukas voi käyttää esimerkiksi kaavassa taajamametsäksi merkittyä tai joutomaa-alueena toimivaa viheraluetta kuten puistoa.

Puistosuunnittelun periaatteista ja haasteista sekä suunnitteluhortonomin työstä voit lukea Hillevi Ahlrothin kiinnostavasta haastattelusta.

Puistoihin suunnitellaan sen käyttötarkoituksen mukaan erilaisia rakenteita, kuten patsaita, muistomerkkejä, vesiaiheita tai huoltorakennuksia sekä monenlaisia kalusteita ja kasvillisuutta.

Uudemmissa puistoissa muun muassa kalusteilla voidaan aktivoida toimintoja ja luoda omaleimaisuutta. Vanhoilla puistoilla on omalaatuinen henkensä ja historiansa jo olemassa. Niiden merkitys kaupunkikuvalle on suuri. Siksi suunnittelussa olisi tärkeää säilyttää näiden vanhojen puistojen ilme, istutukset, kalusteet ja alkuperäinen rakenne.

Puistojen erilaiset esineet, kuten kadunkalusteet ja varusteet sekä päällystetuotteet tai kevyet rakennelmat ovat tuotesuunnittelun tuotosta. Myös istutukset ja taide ovat omanlaisensa tuotesuunnittelun kohteena.

 

Yleisesti kaupunkiympäristön suunnittelun hyödyistä kertoo SITO:n johtava konsultti Ulla-Kirsti Junttila. Videon pituus on 1 min. 26 s.

 

 

LISÄÄ TIETOA

 

Ulla-Kirsti Junttilan teos Kaupunkiympäristön suunnittelu (1995) käsittelee hyvän kaupunkiympäristön suunnittelun perusteita.