Monikulttuurisuus kaupungeissa

Kaupunkien monikulttuurisuus on ilmiönä vanha. Esimerkiksi 1900-luvun alussa ulkomailla syntyneiden osuus oli Helsingissä yhtä suuri kuin 2000-luvun alussa. Pitkän laskun jälkeen monikulttuurisuus on viime vuosikymmeninä jälleen lisääntynyt kaupungeissa. Käsitteellä viitataan usein maahanmuuttajaväestön osuuden kasvuun. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaistaustaisia asui Suomessa 1980-luvun alussa reilut 10 000 kun heitä 2010-luvun alussa asui maassa jo yli 170 000. Venäjää, viroa ja somalia äidinkielenään puhuvat muodostivat vuonna 2012 Suomen suurimmat vieraskieliset ryhmät.

Osa maahanmuuttajista on tullut Suomeen pakolaisina, kun heidän henkensä tai terveytensä on ollut omassa kotimaassa uhattuna esimerkiksi sotatilanteen aiheuttamien vainojen vuoksi. Osa maahanmuutosta puolestaan selittyy Suomen liittymisellä Euroopan unioniin, minkä vuoksi liikkumisesta Euroopan sisällä on tullut yhä vapaampaa.

Maahanmuuttajista moni tulee Suomeen töihin tai opiskelemaan. Osa ei kuitenkaan esimerkiksi koulutuksen tai kielitaidon puutteiden takia heti työllisty. Kaupungeille tämä asettaa haasteita. Yhteiskuntaan integroitumista eli sopeutumista pidetään tärkeänä tavoitteena. Maahanmuuttajaväestön keskittyminen tietyille asuinalueille nähdään riskinä, sillä tällöin kohtaamiset suomalaisten kanssa voivat jäädä hyvin vähäisiksi ja yhteiskuntaan integroituminen hidastua entisestään.

Historiasta löytyy esimerkkejä kaupungeista, joissa eri kulttuureja edustavat väestöryhmät on eristetty toisistaan ja laitettu asumaan omilla erillisillä kaupunkialueillaan. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on vielä kaksi vuosikymmentä rotuerottelua ajaneen Apartheid-järjestelmän kaatumisen jälkeen kärsitty ongelmista, joita sen aikainen kaupunkisuunnittelu jätti jälkeensä. 2000-luvulla tapahtuneet terrori-iskut New Yorkissa, Madridissa ja Lontoossa sekä eri puolilla Eurooppaa maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä puhjenneet levottomuudet ovat lisäksi herättäneet pelkoja siitä, mitä seurauksia maahanmuuttajien yhteiskunnallisella eriytymisellä voi olla.

Suomessa kaupunkisuunnittelussa ja maahanmuuttopolitiikassa onkin pyritty siihen, että maahanmuuttajat ja valtaväestö asuisivat samoilla asuinalueilla. Kaupunkisuunnittelussa puhutaan sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta. Tavoitteena on, että ns. polarisaatio- ja segregaatiokehitystä ei pääsisi syntymään.

Polarisaatioksi kutsutaan kehitystä, jossa kaupunkialueella asuva väestö jakaantuu kahtia sosiaalisten tekijöiden mukaan. Polarisaatiokehitykseksi kutsutaan esimerkiksi tilannetta, jossa rikas väestönosa rikastuu entisestään ja köyhästä väestönosasta tulee yhä vähävaraisempaa. Polarisaation käsitettä käytetään myös silloin, kun tarkastellaan yhteiskunnallista kehitystä, jossa hyväosaisilla menee yhä paremmin samalla kun pahoinvointi, syrjäytyminen sekä erilaiset sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat yleistyvät toisessa väestönosassa.

Segregaatio eroaa polarisaatiosta siinä, että se viittaa alueelliseen eriytymiskehitykseen kaupungeissa. Alueelliseksi eriytymiseksi kutsutaan tilannetta, jossa kaupungin asuinalueet eroavat toisistaan väestön varallisuuden, elämäntavan tai etnisen kokoonpanon osalta. Kaupunki jakaantuu ikään kuin erilaisiin vyöhykkeisiin. Segregaatiolla tarkoitetaan useimmiten negatiivista kehitystä, ja sillä viitataan huono-osaisuuden kasautumiseen tietyille asuinalueille. Media ja yhteiskunnallinen keskustelu voivat vahvistaa mielikuvia tietyistä asuinalueista ja niiden asukkaista joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Tavoitteissa ei ole täysin onnistuttu. Esimerkiksi Helsingissä vieraskielisen väestön osuus on selvästi keskiarvoa suurempi eräillä asuinalueilla. Maahanmuuttajat ja pienituloiset suomalaiset keskittyvät vuokra-asuntovaltaisille asuinalueille keskustan ulkopuolelle.

Segregaatiota voidaan vähentää esimerkiksi asuntopolitiikan keinoin. Mahdollisimman monipuolinen asuntotarjonta samalla asuinalueella houkuttelee alueelle monenlaisia asukkaita. Esimerkiksi kerrostalo- ja omakotitaloasuntoja sekä omistusasuntoja ja kaupungin edullisempia vuokra-asuntoja olisi hyvä rakentaa rinta rinnan samaan kaupunginosaan. Toisaalta kysymys on polarisaatiokehityksen eli esimerkiksi tuloerojen kasvun pysäyttämisestä.

LISÄÄ TIETOA

 

Tutustu Minna Aution, Kirsi Erärannan ja Sami Myllyniemen toimittamassa teokseen Polarisoituva nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2008. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes).

Lue Annika Tepon artikkeli Utopioita ja pragmatioita: Monikulttuuriset kaupungit ja sosiaalinen insinööritaito. Alue ja ympäristö 37: 2 (2008), ss. 16-26.

Katso Katja Vilkaman tutkimus Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2011:2.

Katja Vilkamalla on myös tutkimus Kantaväestön ja maahanmuuttajien alueellinen eriytyminen pääkaupunkiseudulla. Helsingin seudun suunnat 3/2012.

Lue alueellisesta eriytymisestä Turvallinen kaupunki -verkkosivustolla.