Kaupunkien kehittyminen

Kaupungistumisen alku

 

Suomen kaupungistumiskehitys sai alkunsa 1200- ja 1300-lukujen taitteessa, jolloin perustettiin Suomen ensimmäinen kaupunki, Turku. Nykyiset suuret kaupungit, kuten Turku, Tampere, Oulu ja Helsinki ovat olleet ennen teollistumisen aikakautta eli ennen 1800-luvun alkua väkiluvultaan ja myös pinta-alaltaan varsin pieniä keskuksia. Ne ovat sijainneet keskellä laajaa agraaria yhteiskuntaa, jonka maisemaa ovat hallinneet metsät ja niitä pirstovat peltokappaleet.

 

Teollistuminen voimisti kaupunkeihin muuttoa

 

Vasta 1800-luku ja sen mukanaan tuoma teollistuminen alkoi muuttaa kaupunkien rakennetta myös Suomessa. Teollisuusyritykset keskittyivät kaupunkeihin, joissa oli tarjolla runsaasti työvoimaa. Teollisuuden keskittyminen kaupunkeihin edesauttoi muuttoliikkeen syntymistä. Ihmiset muuttivat työn perässä kaupunkiin pois maaseudulta ja synnyinseuduiltaan.

Suomessa varsinainen kaupungistuminen alkoi kuitenkin vasta 1960-luvulla. Suuret ikäluokat, jotka syntyivät sodan loppuvaiheessa ja heti sodan jälkeen, tarjosivat 1950-luvun lopulta ja 1960-luvun alusta lähtien vankan työntekijäpohjan kaupunkien kasvavalle teollisuudelle. Alkoi ennennäkemätön rakennemuutos vanhasta agraarista yhteiskunnasta kohti modernia, teollisuuden ja palvelualojen kautta työllistävää yhteiskuntaa.

 

Kaupungistumisen ongelmia

 

Kolikon kääntöpuolena oli kuitenkin maaseudun elinmahdollisuuksien heikkeneminen. Kyläyhteisöt pienenivät, kun työikään tullut väestö oli pakotettu muuttamaan pois synnyinseuduiltaan. Suunta oli useimmiten kaupunkiin. Kouluja, pankkeja, kauppoja ja posteja lakkautettiin maaseudulla.

Samaan aikaan kaupungit, varsinkin Etelä-Suomessa, olivat lähes pulassa nopeasti kasvavan väestön kanssa. Uudet asukkaat tarvitsivat asuntoja ja palveluja, joiden tuottaminen vaati maata. Kaupungeissa alkoi lähiörakentamisen kultakausi. Betonielementeistä rakennetut kerrostalot kohosivat nopeaan tahtiin vanhojen kaupunkikeskusten ympärille, jotta työn perässä muuttaneella väestöllä olisi paikkoja asua.

 

Maankäyttö kaupungeissa muuttuu: pellot ja metsät raivataan rakennuksien tieltä

 

Lähiörakentaminen tarkoitti monissa tapauksissa, että asuminen levisi lähiöitä reunustaville pelloille ja metsiin. Peltojen umpeen rakentaminen onkin ollut tunnusomaista monissa osissa Suomea. Kehitys oli useiden kaupunkien kohdalla pakon sanelemaa, koska pellon ympäröidessä kaupunkia viljelymaat olivat usein ainoita mahdollisuuksia rakentamiselle.

 

Kohti seutuistuvaa kaupunkikehitystä

 

Kaupungit ovat jatkaneet kasvuaan 1960- ja 1970-lukujen suuren muuttoliikkeen jälkeen, tosin hitaammalla tahdilla. Asuinalueita ja niitä reunustavia marketteja kohoaa nykyisten rakennettujen alueiden laitamille.

Joissain tapauksissa vanhat kaupunkikeskukset saattavat kasvaa jopa yhteen toistensa kanssa, kuten on käymässä esimerkiksi Helsingin kaupunkiseudulla. Tällöin puhutaan seutuistumiskehityksestä. Seutuistumisella tarkoitetaan sitä, että kaupunkiseudun alueelle alkaa kehittyä uusia keskustamaisia ytimiä vanhan ydinkeskustan ohelle. Uusien keskusten kehittyminen on mahdollista muun muassa liikenneväylien kehittymisen ansiosta, jolloin asuminen kauempana työpaikasta ei ole ongelma. Seutuistumiskehityksestä voit lukea lisää täällä.